20-vuotiaan Jurin karu elämä

Tukiasuntolaan on tullut uusi nuori mies, Juri. Asuntolan johtaja Elena kertoo hänestä:

”Juri asui yhdeksänvuotiaaksi asti vanhempiensa kanssa Pietarissa. Vanhempien erottua asunto myytiin ja Juri jäi äitinsä kanssa ilman asuntoa. Jonkin aikaa he elivät tuttavan luona. Äiti alkoi juopotella, jäi pois työstä ja laiminlöi lastaan. Juri oli usein nälkäinen ja jätti menemättä kouluun. Humalassa ollessaan äiti hakkasi poikaa purkien tähän koko katkeruutensa epäonnistuneesta elämästään. Onneton ja hakattu lapsi pakeni kotoa kadulle.

Vuosi eron jälkeen äiti muutti pois Pietarista sukulaisten luo jättäen kymmenvuotiaan poikansa kohtalon huomaan. Isää ei kiinnostanut poikansa kohtalo, eikä Juri tiennyt, missä isä asui. Poika muutti kadulle, nukkui kellareissa ja ystävien luona. Täysin varattomana Jurilla ei ollut rahaa ruokaan ja hän alkoi varastella. Saatuaan Jurin taas kerran kiinni varkaudesta, miliisi sijoitti hänet erääseen turvakotiin. Sieltä käsin Juri meni takaisin kouluun. Työntekijät alkoivat selvittää isän olinpaikkaa, ja kävi ilmi, että hän oli kuollut. Pian kuoli myös äiti ja Juri jäi orvoksi. Kuultuaan äidin kuolemasta, Juri lähti turvakodista ja alkoi taas elää kadulla. Poika koetettiin sijoittaa useampaan turvakotiin, mutta hän lähti kaikista omille teilleen.

Sitten pojan huoltajuuden ottivat itselleen Leningradin alueella asuvat sukulaiset. Tässä perheessä poika asui melkein neljä vuotta. Valitettavasti kuitenkin rahaongelmista aiheutuvat riidat ja alinomaa toistuva rähinä pakottivat Jurin muuttamaan pois tästäkin perheestä.

Paettuaan huoltajansa luota Juri palasi Pietariin ja alkoi taas yöpyä porttikongeissa. Hän yritti olla rakennuksilla töissä, mutta asunnottomalle työnteko oli vaikeaa ja hän sai potkut.

Juri oli epätoivoinen, koska ei tiennyt, mitä tekisi ja missä asuisi. Kukaan koko maailmassa ei tarvinnut häntä. Hänellä ei ollut enää voimia jatkaa olemassaolon taistelua, elämän jatkamisessa ei tuntunut olevan mieltä. Etsiessään apua ja asuinpaikkaa, Juri kääntyi valtion alaikäisille tarkoitetun kuntoutuskeskuksen puoleen. Koska tässä keskuksessa voivat saada paikan vain alle 18-vuotiaat, ja Juri on 20-vuotias, hänet lähetettiin tukiasuntolaamme.

Kun Juri tuli asuntolaan, hän näytti kuolemanväsyneeltä, täysin nääntyneeltä ja läpikotaisin onnettomalta ihmiseltä, vaikka olikin kiitollinen meiltä saamastaan turvapaikasta. Ensimmäisinä päivinä Juri vain söi ja lepäsi. Häntä ei voinut katsoa kyyneleiden tulematta silmiin. Kuinka paljon tämä nuori mies oli lyhyen elämänsä aikana joutunut kokemaan onnettomuutta, ajelehtimista ja nöyryytystä!

Autoimme Juria löytämään työpaikan. Hän pääsi apumieheksi rakennukselle. Juri tekee kymmentuntisia työpäiviä, muttei pelkää työtä eikä pakkasia. Hän on yksinkertaisesti onnellinen, että hänellä on nyt paikka, jossa asua ja jossa häntä autetaan ja tuetaan.”