Katsaus vuoteen 2009
Laman myötä säätiön tukemien perheiden tilanne on huomattavasti heikentynyt. Hyvin monet vanhemmat ovat menettäneet työpaikkansa, ja siksi perheiden ennestäänkin vaikea taloudellinen tilanne on nyt aivan kurja.
Pietarin Lastensuojelun säätiön johtajan Tatjana Voroninan laatima katsaus vuoteen 2009:

Viime vuonna autoimme yhteensä 670 lasta ja 109 perhettä, joiden elämää pyrimme seuraamaan myös jatkossa. Katutyömme auttoi eri tavoin 106 katulasta tai asunnotonta nuorta, joista monet kärsivät vakavista sairauksista tai käyttivät huumeita, minkä takia heitä oli erittäin vaikea saada sijoitetuksi johonkin laitokseen. Näissä näennäisesti toivottomissakin tapauksissa sosiaalipalvelumme teki kaiken voitavansa lasten ja nuorten pelastamiseksi, onhan meille jokainen ihmishenki mittaamattoman arvokas!
Turvakodissa asui 15 poikaa. Pyrimme huolehtimaan siitä, että pojat ovat ravittuja, vaatetettuja ja terveitä, käyvät koulua eivätkä tunne itseään osattomiksi ja orvoiksi. Tämän vuoksi teemme jatkuvasti työtä 13 perheen kanssa, joista poikamme tulevat.
Noin 40 iältään 5-19 -vuotiasta lasta ja nuorta kävi päivittäin päiväkeskuksessamme, jossa he tekivät koulutehtäviä, harrastivat savi- ja puutyöpajassa, näytelmäkerhossa sekä kesällä lomailivat ja tekivät retkiä. Lapset esiintyivät konserteissa ja järjestivät omien töidensä näyttelyjä, löysivät ystäviä ja ilonaiheita ja ennen kaikkea kasvoivat henkisesti ja hengellisesti ja oppivat erottamaan hyvän pahasta, olemaan ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Päiväkeskuksen toiminnan piiriin kuului lisäksi 48 perhettä, joissa oli 109 lasta, ja yli 300 lasta otti osaa päiväkeskuksen järjestämiin erilaisiin tilaisuuksiin.
Tukiasuntolastamme astui itsenäiseen elämään kerralla peräti 11 nuorta miestä! Asuntolaamme tullessaan he eivät osanneet hakea työpaikkaa tai laittaa itselleen ruokaa itsenäisestä elämästä puhumattakaan. Nyt nuo samat nuoret seisovat vankasti omilla jaloillaan, solmivat onnellisen parisuhteen ja hankkivat lapsia! Asuntolassamme on edelleen 10 nuorukaista, jotka opettelevat hoitamaan talouttaan, laittamaan ruokaa, suunnittelemaan rahankäyttöä, tekemään remonttia ja nikkaroimaan huonekaluja, ompelemaan itselleen lakanoita ja tekemään monia muita asioita, jotka yksin elävän nuoren miehen on hyvä osata.
Perhekeskuksemme työntekijät ovat voineet vuoden aikana tukea 34 kriisiperhettä, joihin kuuluu 76 eri-ikäistä lasta. Ilman meidän apuamme ja teidän tukeanne nämä perheet eivät selviäisi ja pysyisi koossa. Viime vuonna saimme yhdessä iloita äideillemme syntyneistä kahdesta poikavauvasta! Kumpikin näistä äideistä on lastenkodin kasvatteja, jotka eivät lapsena itse ole kokeneet oikeaa perhe-elämää. Nyt heillä on oma koti ja perhe, jota tuemme, jotta lapsilla olisi hyvä ja onnellinen elämä ja he saisivat kasvaa rakkauden ympäröiminä.
Säätiön toimistoon vuoden 2009 aikana tuli yksittäisiltä ihmisiltä ja organisaatioilta puhelimen ja sähköpostin välityksellä 825 yhteydenottoa. Yhteydenottojen aiheet olivat mitä erilaisimpia. Meille soittivat lapset ja heidän vanhempansa, muiden organisaatioiden työntekijät ja lähimmäisistään välittävät ihmiset, jotka eivät voineet mennä nälkäisen ja ryysyisen lapsen ohi, vaan halusivat tarjota meille apuaan. Kaikissa tapauksissa yritimme auttaa: annoimme apua lasten etsimisessä ja sijoittamisessa, annoimme tietoa ja neuvoja.
Laman myötä säätiön tukemien perheiden tilanne on huomattavasti heikentynyt. Hyvin monet vanhemmat ovat menettäneet työpaikkansa, ja siksi perheiden ennestäänkin vaikea taloudellinen tilanne on nyt aivan kurja. Paljon apua on ollut niistä elintarvikkeista, lääkkeistä ja lämpimistä vaatteista, joita olemme voineet antaa perheille.
Äidit ja lapset eivät kuitenkaan tule meille vain syömään ja saamaan aineellista apua. He tulevat, jotta eivät olisi niin yksin hädässään. He tulevat saadakseen henkistä tukea ja voidakseen jakaa huoliaan, saadakseen neuvoja ja unohtaakseen vähäksi aikaa ylipääsemättömät ongelmansa.
Valitettavasti taloudellinen tilanne maassamme huononee edelleen ja siksi myös kipeästi apuamme tarvitsevien perheiden määrä kasvaa kasvamistaan. Niin nyt kuin tulevaisuudessakin meillä tulee olemaan paljon työtä näiden perheiden ja lasten auttamisessa.
-------------------------------------------------------------------------------------------
Liity Pietarin katulapsityön lähettäjäpiiriin ja saat ajankohtaista tietoa kuukausittain kirjeitse kotiisi.
Kansan Raamattuseuran Säätiö, PREFIX = O />
Pietarin katulapsityön lähettäjäpiiri
PL 48, 08101 LOHJA
puh. 0207 681 610
|